Parisuhde ja vanhemmuusliitto
Parisuhteen alkaessa pariskunnat yleensä ajattelevat ja toivovat elävänsä yhdessä lopun elämäänsä ja noin puolet pariskunnista elääkin yhdessä pitkään, toiset jopa yli 50 vuotta. Osa pariskunnista päätyy eroon monenlaisista syistä johtuen. He, joilla on yhteisiä lapsia, ovat parisuhteen lisäksi toisenlaisessa liitossa keskenään. Yhdysvalloissa asuva tutkija James McHale on tutkinut ja kirjoittanut paljon käsitteestä ”coparenting alliance”, joka voidaan vapaasti suomentaa vanhemmuusliitoksi. Vanhemmuusliitto kuvaa sitä, miten perheessä vanhempien asemassa olevat aikuiset toimivat lasten hoidossa ja kasvatuksessa yhdessä. Hyvä parisuhde yleensä auttaa myös hyvän vanhemmuusliiton muodostamisessa, mutta huonossakin parisuhteessa puolisot voivat olla hyvässä vanhemmuusliitossa. Vaikka vanhempien parisuhde voi päättyä eroon, vanhemmuusliitto ei pääty ennen kuin vanhempien yhteiset lapset ovat kasvaneet aikuisiksi. Senkin jälkeen vanhemmat ovat useimmiten ainakin jollakin tavalla läsnä toistensa elämässä yhteisiä lapsia koskevien asioiden ja elämäntapahtumien kautta.
Vanhemman ja lapsen välisen suhteen ja parisuhteen erot
Tavanomaisessa kehityksessä lapset kiintyvät kumpaankin vanhempaansa ja haluavat olla kum- mankin kanssa läheisiä. Lapsen ja vanhemman välinen suhde, kiintymyssuhde, muodostuu kum- mankin ominaisuuksien muokkaamana ainutlaatuiseksi ja on tärkeä tekijä lapsen tasapainoiselle kehitykselle. Hyvä kiintymyssuhde kumpaankin vanhempaan on tutkimusten perusteella lapsen kehitystä ja hyvinvointia suojaava tekijä. Kiintymyssuhde lapsen ja vanhemman välillä on luon- teeltaan erilainen kuin kahden aikuisen välinen suhde. Kiintymyssuhteessa aikuisen tehtävänä on huolehtia lapsen tarpeista ja turvallisuudesta ja mahdollistaa lapsen kehitys. Lapsella puolestaan on oikeus odottaa vanhemmalta rakkautta, tukea ja turvaa kaikissa olosuhteissa, mutta lapselta ei odoteta eikä hänen tehtävänsä ole huolehtia vanhemman tarpeista. Vanhemmat ovat lastensa kanssa myös erilaisia kuin keskenään. Ne asiat, jotka aiheuttavat parisuhteessa ristiriitoja aikuisten välillä, eivät välttämättä estä vanhempaa olemasta lapsen kokemana rakas ja huolehtiva vanhempi. Lapsi ei sen vuoksi samalla tavoin näe tai koe vanhemmissaan niitä puutteita tai harmittavia asioita, joita vanhemmat saattavat nähdä toisissaan. Lapset ovat tavallisesti hyvin lojaaleja kummallekin vanhemmalleen ja haluavat pitää lämpimän suhteen kumpaankin. Vanhempien väliset ristiriidat asettavat lapset vaikeaan asemaan erityisesti silloin, jos vanhemmat moittivat tai puhuvat pahaa toisistaan lapsille ja yrittävät saada heidät omalle kannalleen. Vanhempien olisi hyvä ymmärtää, että lapsi kokee olevansa kummankin vanhemman lapsi. Toiseen vanhempaan kohdistuva moite kohdistuu lapselle rakkaaseen henkilöön ja myös niihin piirteisiin lapsessa itsessään, joihin hän vanhemmassa samaistuu.
Lapset ja vanhempien ristiriidat
Vanhempien välisissä parisuhteen ristiriidoissa on kyse kahden periaatteessa tasavertaisen aikuisen ihmisen välisistä kohtaamattomista tarpeista, toiveista ja tunteista. Lapsi ei voi, eikä hänen tulekaan ymmärtää tai jakaa vanhempiensa parisuhteeseen liittyviä asioita. Lapset voivat oma-aloitteisesti yrittää auttaa huomatessaan vanhempiensa olevan riidoissa, mutta aikuisten ei ole hyvä antaa lasten ottaa sovittelijan tai tuomarin roolia. Vanhempien on parempi selvitellä ristiriitansa keskenään ja hakea apua niiden selvittelyyn muilta luottoaikuisilta tai asiantuntijoilta, jos kahdenkeskinen keskustelu ei tuota tulosta. Asiantuntijan apua tarvitaan myös silloin, jos vanhempien riitely alkaa pelottaa tai ahdistaa lapsia niin, että heidän hyvinvointinsa ja turvallisuuden tunteensa kärsii. Asiantuntija-apu on ehdottomasti ja kiireesti tarpeen silloin, jos aikuisten väliset riidat uhkaavat johtaa tai johtavat käsiksi käymiseen puolin tai toisin. Vanhempien keskinäisen väkivallan näkeminen ja kuuleminen on aina pelottavaa ja haitallista lapsille, olivat he sitten minkä ikäisiä tahansa. Jos parisuhteen ristiriidat ovat jatkuvia tai hyvin voimakkaita, voi sekä lasten että aikuisten hyvinvoinnin kannalta olla parempi päätyä eroon. Jos molemmille puolisoille on selvää, että tavoitteena ei enää ole yhdessä pariskuntana jatkaminen, seuraava tärkeä tavoite on saada lasten kannalta mahdollisimman hyvä ero. Vanhempien eroaminen tarkoittaa kaikille perheenjäsenille erilaisten tunteiden lisäksi satoja käytännön muutoksia, joiden miettiminen ja ratkaiseminen voi olla helpompaa yhdessä kolmannen, tasapuolisesti asioita tarkastelevan aikuisen kanssa. Raha-asioiden ratkaisemiseen ja omaisuuden jakamiseen eroavat puolisot voivat tarvita lakimiestä. Huoltajuussopimuksen tekemiseen on hyvä käyttää lastenvalvojan tai lakimiehen apua, etenkin jos jommallakummalla tai molemmilla eroavista puolisoista on paljon kielteisiä tunteita toista kohtaan.
Yleistä vanhempien erosta lapsen kannalta
Parisuhteen rikkoutuminen on yksi ihmisen elämän stressaavimmista asioista ja sitä vanhempien ero on myös lapsille. Jos vanhemmilla on ollut hyvä parisuhde, kärsivät vanhemmat tutkimusten mukaan erosta enemmän, jolloin sen vaikutus myös lapsiin voi olla kielteisempi. Riitaisen parisuhteen päättyminen voi toisaalta olla myös helpotus sekä vanhemmille että lapsille. Kaikkein hankalin tilanne lasten kannalta on, jos vanhemmat eroavat ja palaavat yhteen toistuvasti. Lapset joutuvat näissä tilanteissa jatkuvasti käsittelemään toistuvia muutoksia, jotka lisäävät lapsen käytösongelmien riskiä voimakkaimmin.
Vanhemmille on usein vaikeaa jaksaa selvitä omien vaikeiden tunteidensa kanssa ja samalla olla lasten apuna ja tukena heidän tunteidensa ja ajatustensa käsittelyssä. Läheisten sukulaisten tai muiden aikuisten tuki voi olla silloin lasten kannalta kullanarvoista. Lasten omat ystävät voivat olla myös avuksi. Aikuisten olisi hyvä kuitenkin huolehtia siitä, etteivät lasten ystävät kuormitu liikaa asialla. Lapsille viestin tulisi olla, että aikuiset pystyvät huolehtimaan omista ja lasten asioista yksin tai muiden aikuisten tuella. Jos kuitenkin näyttää siltä, että vanhempien ero ja sen aiheuttamat tunnereaktiot ovat kovin voimakkaita ja haittaavat lapsen jokapäiväistä elämää, on lapsi ammattiavun tarpeessa. Lapsen psyykkinen tukeminen voi olla hyvin lyhytkin jakso, mutta olennaista on varmistaa, että lapsi on voinut puhua tunteistaan ja ajatuksistaan jonkin luotettavan ammattilaisen kanssa.
Lapsen kannalta vanhempien ero ei ole siis helppo asia. Jos lapset eivät saa asiallista tietoa ja pääse puhumaan vanhempien kanssa eroon liittyvistä asioista, heille saattaa syntyä erosta turhaan pelottavia tai liian kielteisiä mielikuvia. Erosta ja siitä seuraavista muutoksista on siksi hyvä puhua yhdessä lasten kanssa. Käytännön asioiden ratkaisemisessa keskeinen asia muistettavaksi on lapsen tai lasten näkökulma ja etu. Vaikka lapset eivät voi päättää asioista, joista aikuiset kantavat vastuun, heidän mielipiteensä ja ehdotuksensa heitä itseään koskevissa asioissa on hyvä kuulla. Jos molemmat vanhemmat pystyvät näkemään ja kuulemaan eroon liittyviä asioita lapsen tai lasten näkökulmasta, voi huoltajuutta koskevien asioiden ratkaisu yhteisesti olla helpompaa. Viimeaikaisten tutkimusten mukaan lasten etu erotilanteessa on, että he saavat pitää yllä suhteensa kumpaankin vanhempaansa. Linda Nielsenin vuonna 2020 ilmestyneen meta-analyysin mukaan suhde kumpaankin vanhempaan on edullista lapselle silloinkin, kun vanhempien välillä on ristiriitoja. Poikkeuksen tästä muodostavat tilanteet, joissa vanhempi tai vanhemmat ovat oman tilanteensa vuoksi kyvyttömiä toimimaan lapselle turvallisina huoltajina.
Vauvat ja vanhempien ero
Lapsen iästä riippuen vanhempien eroon liittyy erilaisia huomioon otettavia asioita. Aivan kuin myöhemmälläkin iällä, vanhempien riitaisuus varhaislapsuudessa on riski vauvan kehitykselle. Vauvan kokeman stressin määrään vaikuttaa vanhempien puheen tunnesävy, ja erityisesti vihainen äänensävy ja riidat aiheuttavat vauvalle ja pienille lapsille lisääntynyttä stressiä. Niinpä jos vanhemmat riitelevät paljon yhdessä ollessaan, voi heidän eronsa helpottaa vauvan stressiä. Vauvojen ja pienten lasten kohdalla asumisjärjestelyihin eron jälkeen liittyy paljon huomioon otettavia asioita liittyen varhaislapsuudessa erityisen voimakkaasti etenevään kehitykseen. Tutkimustulokset vuoroasumisen vaikutuksista vaihtelevat. Joissain tutkimuksissa alle vuoden ikäisillä useat viikoittaiset yöpymiset toisen vanhemman luona olivat yhteydessä kiintymyssuhteiden turvattomuuteen, ja vuoroasuminen ennusti huonompaa käyttäytymisen säätelykykyä alle yksivuotiaiden ja 2–3-vuotiaiden lasten ryhmässä. Toisaalta Nielsenin vuonna 2004 tehdyssä meta-analyysissa ei löytynyt vahvaa yhteyttä mihinkään lapsen ongelmiin. Tutkimusten erilaisia tuloksia saattavat selittää lasten yksilöllisiin ominaisuuksiaan ja vanhemmilta saadun hoivan laatuun liittyvät erot. Erityisesti temperamentiltaan kielteisemmin reagoivat, niin sanotusti helposti ärtyvät vauvat voivat herkemmin kärsiä muutoksista ensimmäisten elinvuosien aikana.
Vauvalle hänet synnyttänyt äiti on tutuin henkilö, sillä muistikuvia äidin ominaisuuksista ja tuoksusta syntyy jo raskauden ajalta. Toisesta vanhemmasta muistikuvia vauvalla on hänen äänestään, mutta muut ominaisuudet tulevat tutuiksi päivittäisessä vuorovaikutuksessa. Ensimmäisen puolen vuoden aikana vauvan ajantaju ja muisti ovat kovin lyhyet, todennäköisesti käytännössä vain noin syöttövälin verran eli 3–4 tuntia. Vauvan kannalta elämän tulisikin siksi olla mahdollisimman vakaata ja päivien toistua samankaltaisina. WHO suosittelee kaikille lapsille rintaruokintaa ainakin ensimmäisen puolen vuoden ajan, ja ensimmäisen ikävuoden käytännön pulmista yksi on
rintaruokinnan onnistuminen, mikäli vanhemmat haluavat sitä jatkaa. Rintaruokinta ja vanhemman kanssa nukkuminen ovat myös yhteydessä vauvan parempaan stressin säätelyyn. Ensimmäisen puolen vuoden aikana äidin ja vauvan olisi näistä syistä hyvä asua yhdessä ja toisen vanhemman olla vauvan kanssa vuorovaikutuksessa viikoittain erilaisissa vauvan hoitoon liittyvissä tilanteissa. Jos toinen vanhempi haluaa vauvan luokseen yöksi, se voisi tapahtua esimerkiksi kerran viikossa, mutta pienen vauvan kanssa ei ole hyvä vaihtaa asumista edellä mainituista syistä useammin eikä pitkäksi aikaa. Vauvan vointia tulee seurata ja tarvittaessa muuttaa olosuhteita sen mukaan, jos vauva alkaa vaikuttaa ärtyneemmältä, vetäytyneeltä, alakuloiselta tai jos vauvan nukkumisen ja syömisen kanssa tulee ongelmia. Vauvan temperamentti tulee myös ottaa huomioon. Helposti ärtyvät vauvat saattavat reagoida pieniinkin muutoksiin ja eroon äidistä voimakkaammin. Vanhempien yhteistyökyky vauvan kannalta parhaimpien ratkaisujen löytämisessä on olennaisen tärkeää. Ensimmäisten kuuden kuukauden jälkeen on lisäksi mietittävä, miten vauvan ja vanhempien kiintymyssuhteiden vakiinnuttamiseksi voidaan järjestää tarpeeksi tiivis vuorovaikutus molempien vanhempien kanssa. Vauvan temperamentista riippuen vauvan asumisen vuorottelua vanhempien välillä voidaan mahdollisesti pidentää. Koska vauvan muisti ja ajan hahmottaminen on edelleen lyhytkestoista, vuoroasumista ajatellessa sykli saisi mielellään olla alle viikon mittainen. Vauvan vointia tulee seurata ja tarvittaessa muuttaa olosuhteita sen mukaan. Vauvan kannalta olennaista on pyrkiä vähentämään vanhempien välisiä ristiriitoja mahdollisimman paljon, sillä aikuisten vihaisuus lisää vauvan stressiä.
Leikki-ikäiset lapset
Leikki-ikäisille lapsille vanhempien jatkuva riitaisuus on yhtä lailla stressaavaa kuin vauvaikäisillekin, ja vanhempien hyvä ero voi silloin olla lapsen kannalta parempi vaihtoehto. Ensimmäisen ikävuoden jälkeen pikkulapsi-iässä lapsen omat tunteet ja tahto alkavat nopeasti kehittyä puheen ja motorisen kehityksen edetessä. Tässä vaiheessa lapselle on tärkeää, että häntä hoitavat aikuiset tukevat hänen kehitystään: ilmaisevat kiintymystään lapselle, puhuvat lapsen kanssa, rohkaisevat liikkumaan ja toimimaan ja auttavat häntä tunteiden ja käyttäytymisen säätelyssä. Lapsen perusturvallisuuden tunteen kehittymiselle on olennaista, että kiintymyksen osoittamisen lisäksi aikuiset sietävät ja pärjäävät lapsen hankaliakin tunteita, kuten kiukkua, pettymystä ja surua. Vanhempien ero tuottaa pienen lapsen elämään muutoksia, joita hänen on vaikea ymmärtää ja hahmottaa, esimerkiksi miksi molemmat vanhemmat eivät olekaan enää yhtä aikaa hänen kanssaan. Lapsi voi kokea ikävää ja etsiä toista vanhempaa tai kysellä missä hän on ja milloin tulee takaisin. Erityisesti niin sanottuun tahtomisikään tulleet 2–3-vuotiaat lapset voivat ilmaista ikäväänsä, suruaan ja turvan tarvettaan lisääntyvällä kiukuttelulla. Jo pientenkin lasten kanssa voi kuitenkin puhua vanhempien erosta tavalla, joka heidän on mahdollista ymmärtää (esimerkiksi: “Me ei enää asuta yhdessä koko perhe”) ja auttaa lasta sanoittamaan tunteitaan (“Harmittaako sinua, kun isi/äiti ei ole täällä?”). Koska ero on useimmiten vanhemmillekin vaikea ja voimia vievä elämänvaihe, voi heidän olla vaikea vastata lapsen tunteiden purkauksiin ja tarpeisiin lempeällä ja johdonmukaisella tavalla. Vanhemman turhautuminen ja kiukustuminen lapsen käytökseen puolestaan voi lisätä lapsen turvattomuutta. Leikki-ikäisen lapsen suurin huoli vanhempien eroon liittyen on, välittävätkö vanhemmat edelleen hänestä. Jos vanhemmat eivät jaksa vastata lapsen tarpeisiin, turvattomuus luo lapsessa tarvetta testata, vieläkö hänestä välitetään ja huolehditaan. Neljä-viisivuotiaat lapset voivat jo myös miettiä ja kuvitella, että vanhempien ero on heidän syytään, ja kokea siitä syyllisyyttä.
Lapsen kanssa on hyvä puhua asiasta ja selittää, ettei vanhempien ero ole lapsen aiheuttama. Jos leikki-ikäisen lapsen mieliala ja käyttäytyminen voimakkaasti muuttuvat vanhempien eron yhteydessä, on vanhempien hyvä hakea apua lapselle ja myös itselleen. Asian voi ottaa puheeksi lastenneuvolassa tai varhaiskasvatuksen henkilöstön kanssa ja yhdessä miettiä, miten lasta voisi auttaa ja tukea tilanteessa.
Vanhempien eron jälkeiset pienten lasten asumisjärjestelyt mietityttävät usein vanhempia. Leikki-ikäisten vuoroasumisen vaikutusta lapsen kehitykseen ja hyvinvointiin on viime aikoina tutkittu paljon etenkin Yhdysvalloissa ja Pohjoismaissa. Esimerkiksi ruotsalaisille eronneille vanhemmille vuoroasuminen on enemmistölle itsestäänselvyys, jonka yleisin muoto on, että lapset asuvat kummankin vanhemman luona yhtä paljon. Yleisin mainittu syy tasan jaettuun vanhemmuuteen ovat kummankin vanhemman yhtäläiset oikeudet ja velvollisuudet suhteessa lapseen. Osa vanhemmista ajattelee myös, että lapselle on parempi asua yhtä paljon kummankin vanhemman kanssa. Vanhemmat ovat myös keksineet keinoja, joilla pienempien lasten siirtymistä kodista toiseen voidaan helpottaa. Vanhemmat ovat esimerkiksi huolehtineet, että lapsen lelut löytyvät samasta kohtaa, mihin ne jäivät lapsen lähdettyä toisen vanhemman luo. Vanhemmat ovat myös usein luoneet lapselle tietyt rutiinit sille, mitä yhdessä tehdään, kun lapsi saapuu erossa olon jälkeen taas vanhemman luo. Kokonaisuudessaan tutkimusten perusteella vuoroasuminen ja jaettu vanhemmuus on onnistunut lasten kannalta hyvin leikki-ikäisten, 1–4-vuotiaiden lasten kohdalla. Vaikka vanhemmat päätyisivät vuoroasumisen sijasta muunlaiseen ratkaisuun lasten asumisessa, on lasten edun mukaista yrittää huolehtia siitä, että heidän suhteensa myös toiseen vanhempaansa muodostuisi ja säilyisi varhaislapsuudesta ja leikki-iästä alkaen. Etävanhempi sitoutuu silloin tunteen ja käytännön tasolla omalta osaltaan huolehtimaan lapsen kehityksen edellytyksistä. Tutkimuksissa on myös todettu, että eronneiden vanhempien lapset usein toivovat myöhemmällä iällä viettäneensä enemmän aikaa myös toisen vanhempansa kanssa, jos siihen ei ole ollut mahdollisuutta.
Esikoulu- ja kouluikäiset lapset
Esikoulu- ja kouluikäiset lapset voivat reagoida vanhempien eron uhkaan ja eron toteutumiseen monilla erilaisilla tavoilla. Koska vanhempien ero mietityttää heitä, he voivat esikoulussa tai koulussa vaikuttaa poissaolevilta tai keskittymättömiltä. Vanhempien ero voi aiheuttaa lapsissa myös pelon, kiukun ja surun tunteita. Etenkin pienemmillä lapsilla kysymys ”Kuka minusta nyt huolehtii?” on hyvin tavallinen. Kiukkua nostattaa lapsen kokemus siitä, että hänen elämänsä mullistuu, kun vanhemmat eivät tule toimeen keskenään. Tämä voi näkyä lapsen käyttäytymisessä tavallista suurempana ärtyisyytenä, kiukutteluna ja raivonpuuskina. Surua lapselle tuottaa sen näkeminen, että vanhemmilla on vaikeaa ja että he surevat. Myös kouluikäiset lapset ajattelevat herkästi, että ovat jotenkin omalla toiminnallaan aiheuttaneet vanhempien eron, ja he voivat kokea siitä suurta syyllisyyttä. Koska vanhemmat ovat itsekin oman eroprosessinsa keskellä, heidän voi puolestaan olla vaikea nähdä ja ottaa vastaan lasten huolia ja vaikeita tunteita. Lapset surevat usein myös sitä, että heidän elämänsä ei ole eron jälkeen enää entisellään. Heille vanhempien ero voi merkitä hyvinkin konkreettisia muutoksia kuten asunnon ja koulun vaihtoa, ja niihin liittyen ystävien menetystä. Monille lapsille surua ja huolta voi aiheuttaa perheen käytössä olevien rahojen väheneminen, jolloin esimerkiksi lapsen elintaso ja mahdollisuudet harrastaa voivat muuttua huonommiksi. Lapset voivat muuttua olemukseltaan vetämättömiksi ja alakuloisiksi etenkin, jos heillä ei ole lähellään luotettavia aikuisia tai ystäviä, joiden kanssa he voisivat jakaa tunteitaan ja huoliaan. Kouluikäisten lasten kanssa vanhempien on tärkeää puhua eroon liittyvistä asioista ja käydä läpi etenkin lasten
omat huolet ja tunteet eroon liittyen. Keskusteluissa on tärkeää välttää toisen vanhemman syyttelyä ja mollaamista ja muistaa, että lapsille kumpikin vanhempi on tärkeä.
Kouluikäisten lasten ja nuorten kohdalla vanhempien tulisi yhdessä ja tarvittaessa asiantuntijoiden avulla ratkaista, onko vuoroasuminen hyvä ratkaisu lasten iät ja tarpeet huomioon ottaen, vai pitäisikö heidän pääsääntöisesti asua toisen vanhemman luona. Tutkimustiedon perusteella vuoroasuminen kummankin vanhemman luona on lasten ja nuorten hyvinvoinnin kannalta suositeltava vaihtoehto verrattuna vain toisen vanhemman luona asumiseen. Keskeinen tekijä vuoroasumisessa on lasten näkökulmasta suhteiden säilyminen kumpaankin vanhempaan. Seuraavaksi vanhempien pitäisi yhdessä miettiä, kuinka pitkiä aikoja lapset asuisivat kummankin vanhemman luona. Jos lapset asuvat enimmäkseen toisen vanhemman luona, olisi hyvä yhdessä pohtia, kuinka lapset voivat parhaiten säilyttää suhteensa myös toiseen vanhempaan. Asumiseen liittyvissä ratkaisuissa kannattaa kuunnella, mitä lapset itse ajattelevat asumisestaan, vaikka he eivät sitä voikaan päättää. Lasten pitäisi saada käsitys siitä, kuinka paljon vanhempien ratkaisut vaikuttavat heidän jokapäiväiseen arkeensa, koulunkäyntiinsä ja harrastuksiinsa. Lasten kannalta vanhempien ero voi olla helpompi kestää, jos heidän muu arkensa ja ympäristönsä säilyy mahdollisimman paljon ennallaan. Jotta eron jälkeen ei syntyisi toistuvia riitatilanteita, vanhempien olisi hyvä sopia myös sellaisista asioista kuin lasten elinkustannusten, loma-aikojen ja juhlapyhien jakaminen. Samoin vanhempien olisi hyvä sopia, kuinka lapset voivat säilyttää suhteet ja yhteydet kummankin vanhemman sukuun.
Opettajien kokemusten mukaan lasten koulunkäyntiin vanhempien ero ja lasten vuoroasuminen ei vaikuta juurikaan silloin, kun vanhemmat ovat asiallisissa tai hyvissä väleissä keskenään. Vanhempien riitely tai heidän vaikeutensa tehdä yhteistyötä lapseen liittyvissä asioissa lisäsi lasten levottomuutta, itkuisuutta ja haastavaa tai ahdistunutta käytöstä koulussa. Tiedollisen osaamisen suhteen lapsen vuoroasuminen ei näkynyt lapsen koulunkäynnissä. Vuoroasumisen vaihtopäivä saattoi näkyä negatiivisessa mielessä koulussa etenkin silloin, kun vaihtopäivä oli keskellä kouluviikkoa. Myös uusperheeseen liittyvät asiat näyttäytyivät koulussa sekä positiivisella että negatiivisella tavalla. Lapsella saattoi olla hyvä suhde vanhempansa uuteen kumppaniin, tai hän saattoi kokea olevansa jollakin tavalla ulkopuolinen uusperheessä.
Murrosikäiset lapset
Suomalaisilla lapsilla murrosiän alku on nykyisin noin 11–12 vuoden iässä. Murrosikään liittyy aivojen kehityksessä merkittävä muutosvaihe, jota nimitetään joskus ”aivomyrskyksi”. Siihen liittyy monilla lapsilla lisääntyviä mielialavaihteluita, voimakas tarve olla itsenäinen ja näyttää se vastustamalla vanhempien ja myös muiden aikuisten toiveita ja tahtoa. Murrosikäiset lapset, tai toisella nimellä esiteinit, muistuttavat monella lailla tahtomisikäisiä lapsia näissä piirteissään. Esiteinit tarvitsevat tässä kehitysvaiheessa lujaa mutta ymmärtävää vanhemmuutta. Esiteinin vanhempi puolestaan hyötyy hyvästä huumorintajusta ja ”norsunnahasta”, jotta kestää esiteinin haastavia ja riitatilanteissa joskus erittäin osuvia, loukkaaviakin kommentteja itsestään ja toiminnastaan vanhempana. Vanhempien avioero voi lisätä murrosikäisen tarvetta koetella vanhempien asettamia rajoja ja tunnemyrskyssään murrosikäinen usein moittii paikalla olevaa vanhempaa ja pitää pois- saolevan vanhempaa sillä hetkellä parempana. Jos vanhemmat eivät ymmärrä tämän johtuvan esi- teininsä kehitysvaiheesta, voi esiteinin käytös aiheuttaa ristiriitoja vanhempien välille ja vaikeuttaa tilannetta. Toisinaan vanhempien avioero voi myös hidastaa ja pysäyttää joksikin aikaa esiteinin itsenäistymiskehityksen, etenkin jos lapsi on huolissaan vanhempien voinnista. Tällöin sen sijaan, että murrosikäinen hakeutuisi tavanomaisen kehityksen tapaan enemmän ystävien ja harrastusten
pariin, hän voikin vetäytyä kotiin ja hakeutua vanhemman läheisyyteen. Tällaisessa tilanteessa lapsi voi myös tilapäisesti käyttäytyä ikäistään nuoremman lapsen tavoin ja toivoa esimerkiksi saavansa nukkua vanhemman vieressä. Murrosikäisten esiteinien kanssa vanhempien eron yhteydessä on hyvä puhua lapsen kanssa avoimesti siitä, kuinka arki erosta huolimatta jatkuu, ja että vanhemmat huolehtivat hänestä joka tapauksessa, vaikka eivät asukaan enää yhdessä. Esiteinin haastavaa käytöstä helpottaa, jos vanhemmat pyrkivät tahollaan kumpikin toimimaan johdonmukaisesti, eivät moiti toisiaan ja jaksavat olla liikoja lapsen puheista loukkaantumatta. Kotiin vetäytyvää esiteiniä voi rohkaista jatkamaan tavallista nuoren elämää kodin ulkopuolella kertomalla samoin, että vanhemmat kyllä huolehtivat hänestä ja pystyvät myös huolehtimaan itse itsestään ilman, että lapsen tarvitsee kantaa heistä huolta.
Vuoroasuminen haasteellisissa tilanteissa
Vuoroasuminen ei ole lasten edun mukaista silloin, jos toisen vanhemman halu tai kyky toimia vanhempana on puutteellinen, tai jos vanhempi on kohdistanut lapseen väkivaltaa. Lasta ei tulisi pakottaa asumaan tai vierailemaan heille pelkoa tai turvattomuutta aiheuttavan vanhemman luona. Näissä tapauksissa tarvitaan usein lastensuojelun ja lasten mielenterveystyön ammattilaisten yhteistyötä sen arvioimisessa, voiko ja kuinka lapselle pelottava vanhempi pitää yhteyttä lapsen kanssa. Vanhempien keskinäinen väkivalta ei ole este jaetulle vanhemmuudelle silloin, kun vanhemmalla on hyvä suhde lapseen tai lapsiin, eikä hän ole ollut väkivaltainen lapsiaan kohtaan. Tutkimusten mukaan vanhemman ja lapsen välinen suhde on voimakkaammin yhteydessä lapsen hyvinvointiin kuin vanhempien keskinäisen suhteen laatu. Pitkittäistutkimusten mukaan hyvät suhteet lasten ja vanhempien välillä voivat vähentää vanhempien keskinäisten ristiriitojen vaikutusta lasten kehitykseen.
Johtopäätökset
Parisuhteen rikkoutuminen on yksi ihmisen elämän stressaavimmista asioista, ja sitä vanhempien ero on myös lapsille. Vanhempien ero aiheuttaa lapsissa usein pelon, kiukun, syyllisyyden ja surun tunteita, joita on hyvä käsitellä yhdessä lapsen kanssa. Riitaisen parisuhteen päättyminen eroon voi olla myös helpottava asia niin vanhemmille kuin lapsillekin. Pienimmille lapsille turvallisuuden tunteen vahvistaminen vanhempien erosta huolimatta on tärkeää. Kaikenikäisille lapsille vanhempien eron jälkeen olennaista on saada säilyttää suhde kumpaankin vanhempaansa. Lasten kehityksen ja hyvinvoinnin kannalta vuoroasuminen ja jaettu vanhemmuus näyttävät olevan paras vaihtoehto siinäkin tapauksessa, että vanhemmilla on keskenään ristiriitoja. Vuoroasuminen ja jaettu vanhemmuus ei ole lapsen edun mukaista silloin, kun toisen vanhemman halu tai kyky toimia turvallisena vanhempana on puutteellinen, tai jos vanhempi on kohdistanut lapseen väkivaltaa.
Kirjoittaja:
Kaija Puura on lastenpsykiatrian professori ja dosentti Tampereen yliopistossa
Lähteet:
Fransson E, Hjern A & Bergström M. (2018). What Can We Say Regarding Shared Parenting Arrangements for Swedish Children?, Journal of Divorce & Remarriage; 59:5, 349-358, DOI: 10.1080/10502556.2018.1454198
Fransson E, Turunen J, Hjern A, Östberg V, Bergström M. Psychological complaints among children in joint physical custody and other family types: Considering parental factors. Scandinavian Journal of Public Health. 2016, 44, 2, 177–183. doi:10.1177/1403494815614463
Hjern A, Urhoj SK, Fransson E, Bergström M. Mental Health in Schoolchildren in Joint Physical Custody: A Longitudinal Study. Children. 2021, 8,6, 473. https://doi.org/10.3390/children8060473
Lamb ME. (2021). An attachment theory approach to parental separation, divorce, and child custody. In R. A. Thompson, J. A. Simpson, & L. J. Berlin (Eds.), Attachment: The fundamental questions (pp. 357–364). The Guilford Press.
Linnavuori H. & Stenval E. Lasten ja nuorten aikuisten kokemuksia vuoroasumiseen liittyvästä päätöksenteosta. Janus : sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tutkimuksen aikakauslehti, 2020, 28(1), 3–19. https://doi.org/10.30668/janus.70248
Ludolph P. Safe and secure: Suggestions for sharing care of babies and toddlers. Journal of Child Custody 2018, 15, 1, 4–15.
Marjakoski K. 2020. Luokanopettajan kokemuksia vuoroasumisen merkityksestä lapsen koulunkäynnille. Jyväskylän yliopisto.
Nielsen L. Parenting Plans for Infants, Toddlers, and Preschoolers: Research and Issues, Journal of Divorce & Remarriage, 2014, 55, 4, 315–333, DOI:10.1080/10502556.2014.901857
Nielsen L. Re-examining the research on parental conflict, coparenting, and custody arrangements. Psychology, Public Policy, and Law, 2017, 23, 211–231. doi:10.1037/law0000109